Henkilöstön edustajan vapautus työstä ja korvaukset
Henkilöstön edustajalla on oikeus saada työaikana vapautusta työstään laissa tarkoitettujen tehtävien hoitamista varten. Tämä tarkoittaa aikaa, jonka edustaja tarvitsee kutakin tapausta varten erikseen, ja nimenomaan vapautusta säännöllisistä työtehtävistä. Vapautus käsittää osallistumisen vuoropuhelua tai muutosneuvotteluita koskeviin kokouksiin, joihin osallistuu myös työnantajan edustaja. Lisäksi se käsittää ajan, jonka henkilöstön edustaja tarvitsee työnantajansa kanssa käytäviin neuvotteluihin valmistautumiseen. Henkilöstön edustajalla on oikeus saada riittävästi vapautusta työstään myös yhteistoimintakoulutusta varten. Työnantajan on korvattava työstä vapautuksen ajalta aiheutuva ansionmenetys, joka vastaa säännöllisen työajan palkkaa.
Henkilöstön edustajalla on oikeus saada korvausta, jos hän osallistuu työaikansa ulkopuolella laissa tarkoitettuun yhteistoimintaan tai asiasta on sovittu ennakolta työnantajan kanssa. Työnantajan on maksettava myös tältä ajalta korvaus, joka vastaa säännöllisen työajan palkkaa.
Yrityksen toimielimessä toimivalla henkilöstön hallintoedustajalla on niin ikään oikeus saada vapautusta työstään työajalla pidettäviin toimielimen kokouksiin, kokousaineistoon perehtymiseen sekä henkilöstön hallintoedustukseen välittömästi liittyvään hallintoedustajien keskinäiseen valmistautumiseen. Jos henkilöstön hallintoedustaja osallistuu työaikansa ulkopuolella yrityksen toimielimen kokoukseen, yritys on velvollinen suorittamaan hallintoedustajalle kokoukseen osallistumisesta aiheutuvat asianmukaiset kulut ja kokouspalkkion.